Koirien DNA-tutkimus tarjoaa entistä enemmän

Uusien koiran DNA-testien kehitys on luonut meille kokonaan uuden tavan ymmärtää lemmikkejämme. Joissakin tapauksissa koiran testitulokset ovat muuttaneet koiran ja omistajan suhdetta täysin. Nykyään testit ovat helpompia hankkia, rahan arvoisempia ja kivuttomia käyttää. Jopa kymmenia miljoonia koiria on jo testattu viimeisen kymmenen vuoden sisällä.

Koiran DNA-rotutesti – Selvää rotujen koostumuksesta

Jokainen koiran omistaja haluaa saada selville oman koiransa tarkan rodun. Jos joku kysyy koirasi rodusta, voit päättäväisesti vastata kysymykseen. Kun koirasta tunnistetaan rotu mitä siinä on eniten, se voi auttaa määrittämään koiran hyvinvointia ja muita asioita. Voidaan oppia asioita persoonallisuuspiirteistä, käyttäytymistavasta, suositelluista harjoittelu tavoista ja monista muista asioista.

Koiran perinnöllisten sairauksien testit – Perinnöllisen sairauden ennustaminen

Kuten ihmiset, koiratkin voivat kärsiä perinnöllisistä sairauksista. Perinnölliset sairaudet tulevat yleensä vanhemmasta jälkeläiselle yhden tai useamman toimintahäiriöisen geenin takia. Vastuullisen koiran omistajan tulisi tietää onko koira tulevaisuudessa altis jollekkin sairaudelle. Mitä nopeammin tauti diagnosoidaan, sitä parempi on hoito ja ennuste. Yhdellä yksinkertaisella DNA-perinnöllisten saitauksen testauksella voit oppia, mihin sairauksiin koirallasi on alttius ja mitä sairauksia on mahdollista olla seuraavassa polvessa. Kun saat sairauden selville, voit pitää huolta koirasi terveydestä henkilökohtaisen hoito-ohjelman avulla.

Koiran vanhemmuus testi – Tunnista oikeat vanhemmat

Suosittu testi kasvattajien keskuudessa on koiran vanhemmuus testi. Jos olet epävarma siitä ovatko pennun vanhemmat sen oikeat vanhemmat, Koiran vanhemmuus DNA- testi antaa sinulle luotettavan vastauksen. Vain yhden vanupuikon ansiosta voit saada selville koiran vanhemmuuden. Jos haluat pitää jalostusrekisteriä tai tarvitset sitä yritys tarkoitukseen, tämä testi voi olla sinulle kätevä työkalu. Testin voi suorittaa yhtä helposti pienellä pennulla kuin täysikasvuisella koiralla. Se voidaan myös suorittaa ilman tiedossa olevaa äitiä. Ainut asia mitä sinun tulee tehdä, on kerätä koiralta vanutikkunäyte ja lähettää se meidän laboratorioon.

Koiran allergia testi – allergisen reaktion syyt

Eikö se tunnukkin avuttomalta, kun näet että koirasi olo on kurja, etkä tiedä mikä sen aiheuttaa ja mikä sitä voisi auttaa? Oireet kuten silmien vuoto, kutina, oksentelu, yms. voivat olla allergisen reaktion aiheuttamia oireita. Vain ruokavalion muuttaminen ei välttämättä kuitenkaan lievitä oireita. Allergeenit voivat olla mitä tahansa ympäristössä. Paras tapa välttää allergisia oireita on tunnistaa ja poistaa allergiaa aiheuttavia aineita. Allergia testillä on nykyään todella helppo selvittää allergioita jotka vaikuttavat koiran terveyteen. Kun olet saanut selville allergeenin/allergeenit, voit ryhtyä asianmukaisiin, oireita lievittäviin toimiin.

Koiran geneettinen ikä testi – määritä biologinen ikä

Koiran kronologinen ikä eroaa sen biologisesta iästä. Tiedätkö kuinka vanha koirasi on geneettisesti? Geneettisellä iällä on iso rooli koiran terveydessä. Aivan kuin ihmisillä, koirillakin on eri elämän vaiheet. Koiran geneettisen ikätestin avulla voit selvittää koirasi biologisen iän ja siten hallita paremmin koirasi ikääntymis prosessia.

Paljasta huomaamattomat piirteet

On ihmeellistä, mitä voit oppia koirastasi näiden DNA-testien avulla. Kun koirasta tulee osa perhettä, koiran hyvinvoinnista tulee merkittävä huolenaihe. Tämän takia joidenkin huomaamattomien piirteiden selvittäminen DNA- testillä olisi hyödyllistä ja hauskaa.
Koiran DNA-testien kehittäminen on jo auttanut tuhansia koiranomistajia ymmärtämään rakkaita lemmikkejään paljon paremmin. Ja kun tiede kehittyy kokoajan, odotamme jo innolla uusien kokeiden kehittämistä. Nämä testit ovat helposti saatavissa jopa suhteellisen edulliseen hintaan. Siksi voimme spekuloida, mitä muita DNA-tutkimuksia tulevaisuus tuo mukanaan.

Lisätietoja lemmikkieläinten DNA-testauksesta

Tiesitkö, että DNA- testipaketteja on myös saatavilla muillekkin lemmikeille, kuten hevosille ja kissoille? Lue artikkeli markkinoilla olevista erilaisista eläinten DNA-testeistä klikkaamalla tästä.