Millainen testi on?

Sukulaisuustestien tulokset ja niiden tulkinta on erilainen kuin isyytesteissä, joissa tuloksena saadaan selkeä tulos (kyllä/ei). Sukulaisuustestissä arvioidaan sitä missä määrin henkilöillä on samankaltaisia rakenteita perimässään, tietyillä alueilla.

Laboratorio määrittää henkilöiden näytteistä DNA-profiilin. Profiileiden samankaltaisuuksia verrataan ja sen perusteella annetaan arvio sukulaisuusuhteesta. Arvio kertoo mikä on todennäköisyys sukulaisuussuhteelle.

Tuloksissa esiintyvät todennäköisyysindeksit kertovat seuraavaa:

Jos indeksin arvo on alle 1, niin on epätodennäköistä, että henkilöt olisivat biologisesti sukua toisilleen (todennäköisyys <50%). Jos luku on 1, niin 50% todennäköisesti testihenkilöiden välillä on biologinen sukulaisuussuhde. Mitä isommaksi arvo kasvaa, sitä enemmän todennäköisyys sukulaisuussuhteesta kasvaa. Mikäli arvo lähenee 100, niin voidaan puhua täysin varmistetusta sukulaisuussuhteesta.

Useimmiten saadaan selvät ja vahvat arviot suhteelle, jonka perusteella voidaan suhde vahvistaa tai poissulkea. On kuitenkin tilanteita jotka eivät ole niin selkeitä ja tällöin suhdetta voidaan ainoastaan arvioida.

Tämän vuoksi ei voidan etukäteen tietää sitä, että saadaanko testillä selville täydellä varmuudella henkilöiden välinen biologinen suhde.

Sukulaisuustestit sisältävät erilaisia testejä, joilla halutaan selvittää esimerkiksi sisarusten välisiä suhteita, isovanhempien ja lasten välisiä suhteita tai sedän ja tädin suhdeita lapsiin.

Testivalinta riippuu täysin siitä mitä suhdetta halutaan testata ja keitä henkilöitä testiin voidaan saada mukaan. Mikäli kaksi miespuolista henkilöä haluaa testata, onko heillä sama isä, niin se onnistuu parhaiten Y-kromosomitestillä. Jos sisaret mies ja nainen haluavat selvittää onko heillä sama isä, niin suosittelemme sisarutestiä asian selvittämiseksi.

Meillä on monen vuoden kokemus testien suorittamisesta erilaisissa tilanteissa. Kerro meille tilanteesi, niin osaamme auttaa sinua testivalinnassa.