Melanooma geenitesti

Ihosyöpiä on monenlaisia. Tunnetuin ja yleisin niistä on melanooma. Se on länsimaissa nopeasti yleistyvä syöpäsairaus. Se on keski-ikäisten ja vanhemman väestön sairaus. Sitä esiintyy hyvin harvoin alle 18-vuotiailla. Melanooma saa alkunsa ihon pigmenttisoluista eli melanosyyteistä. Suurin ihomelanooman riskitekijä on auringon ultraviolettisäteily.

Oireet

Melanoomaa voidaan alkaa epäilemään kun iholla havaitaan epäilyttävä ihomuutos. Se voi syntyä aiemmin terveelle iholle tai muutos voi lähteä vanhasta luomesta. Ihomelanoomat jaetaan eri alaryhmiin: pinnalliset-, kyhmyiset-, sekä kesakkoa muistuttavat melanoomat ja jättikesakkomelanooma. Uuden selittämättömän ihomuutoksen tai vanhan luomen muuntuminen on aihe lääkärissä käynnille. Luomenpoistoon on yleisesti seuraavat indikaatiot:

 

  • A mikäli muutos on epäsymmetrinen ja epäsäännöllinen muodoltaan
  • B siinä on epätarkat ja rönsyilevät reunat
  • C vaihteleva pigmentti tai epätasaiset värisävyt
  • D muutos on kasvanut kokoa tai uusi ihomuutos on yli 6mm halkaisijaltaan
  • E muutoksen jatkuva kasvu tai värin/muodon muuntuminen

Lisäksi tyypillisiä oireita epäilyttävän muutoksen huomioimiseksi on

 

  • Matala tasainen luomi alkaa kasvaan paksuutta tai väri alkaa vaihtelemaan
  • Luomi alkaa erittämään jotain nestettä tai verta
  • Ilmenee punoitusta, turvotusta tai uusia ihomuutoksia ympäröivälle alueelle
  • Esiintyy kutinaa, kuumotusta tai kirvelyä
  • Luomi alkaa lohkeilemaan tai muuttuu hyvin pehmeäksi

Melanooman hoito

Melanooman keskeisimpänä hoitomuotona on pahanlaatuisen muutoksen kirurginen poisto. Leikkauksessa luomen lisäksi poistetaan tervettä kudosta 1-2 cm ihomuutosta ympäröivältä alueelta ja paksummissa ihomuutoksissa viellä suuremmalla marginaalilla.  Lisäksi voidaan antaa perinteisiä syöpähoitoja kemoterapiaa ja sädehoitoa.

Ehkäisy

Tärkein ehkäisykeino melanooman syntyyn on suojautuminen auringon UV-säteilyltä. Erityisesti lasten ja nuorten, runsasluomisten henkilöiden ja herkkäihoisten tulisi välttää ihon palamista. Näille henkilöille ei myöskään suositella solariumin käyttöä.