Oireet ja löydäkset

Taudin tyypillisiä ensioireita ovat muistin heikkeneminen ja asioiden unohtaminen sekä uuden oppimisen vaikeutuminen.

 

  • Ongelmia ryhtyä abstraktiin ajatteluun. Vaikeuksia tunnistaa ja käsitellä numeroita
  • Vaikeuksia löytää oikeita sanoja, seurata keskustelua, sekä ilmaista omia ajatuksia. Myös lukemiseen ja kirjoittamiseen voi tulla ongelmia
  • Ajantajun kadoittaminen ja paikan hahmottamisen ongelmat. Saattaa kokea olevansa ulkopuolella aivan tutussa ympäristössä
  • Arkipäivän ratkaisujen ja asioiden osaamattomuutta. Ei tiedä mitä tehdä kun ruoka palaa uuniin. Päätöksentekokyvyn, suunnittelun ja toteuttamisen ongelmia
  • Vaikeuksia suorittaa rutiininomaisia asioita, kuten ruoan laitto, pyykinpesu
  • Muutoksia persoonallisuudessa

Sairauden syyt

Sairauden tarkkaa syytä ei täysin tunneta, mutta tutkijat ovat todenneet, että geneettiset tekijät yhdessä elämäntapojen kanssa ovat keskeisessä asemassa taudin puhkeamiseen. Alzheimerintaudin fysiologisen kehittymisen taustalla arvioidaan olevan jonkin proteiinien saostuminen keskushermostoon, alueelle jossa sijaitsee tärkeät kongitiivisia toimintoja säätelevät alueet. Tämä johtaa alueen hermosolujen tuhoutumiseen.

Riski sairastua alzheimerintautiin kasvaa iän myötä, mutta on osoitettu, että joissain suvuissa sitä esiintyy enemmän. Suvuittain esiintyvien alzheimerintautien geneettisten riskien mekanismeja ei tarkkaan tunneta. Tutkijat ovat kuitenkin löytäneet muutamia perimän mutaatioita jotka selkeästi lisäävät sairastavuutta.

Alzheimerintautiin liittyvät geenit tutkitaan easyDNA:n geenitestissä.